Jaana Soronen – laulu

Jaanalle kantri on kolahtanut kertaheitolla. Syyt ovat ilmiselvät: Pienenä Jaana putosi ponin selästä ja ajoi mopolla päin navetan seinää. Ensimmäisestä ”Enkelin unta” (2001) soololevystä lähtien kantri on vaikuttanut vahvasti Jaanan tuotantoon biisintekijänä ja esiintyjänä. Jaanaa tituleerataankin usein ”suomalaiseksi modernia countrya esittäväksi laulajaksi”. Modernista kantripopista Jaana on siirtynyt ruohonjuuritasolle Varjakan lauluntekijäksi ja laulajaksi. Varjakassa Jaana tasapainottelee yhtyeen kanssa rajoja kaupallisen kantrin, outlawn, hillbillyn ja helismaan välillä – siihen kun vielä heitetään sekaanripaus poppia niin keitos on kasassa: Varjakka String Band.

Antti Kettunen – mandoliini

Antti Kettunen jos kuka on suomalaisen juurimusiikin taustahämmentäjä. Vuonna 1994 alkoi silloisen Keski-Pohjanmaan opiston alaisuudessa  uutuutena vuoden pituinen kansanmusiikkilinja. Linja toimi vuoteen 2001  asti ja vetäjänä oli Antti Kettunen. Antin musiikillinen maailma on sulauttanut itseensä vuosikymmenien varrella vaikutteita niin suomalaisesta kuin afro-amerikkalaisestakin  kansanmusiikista klassista alkuräjähdystä unohtamatta.  Varjakka String Bandin ulkomaankiertueita silmälläpitäen Antti  on ottanut haltuunsa 13 kieltä, olalla nimittäin roikkuu useimmiten joko mandoliini tai viisikielinen banjo!

Aale Luusua – viulu

Aale on kansanmusiikin sekatyöläinen, joka on tyylillisesti seikkaillut viulunsa kanssa Atlantin molemmin puolin. Näillä reissuilla tutuksi ovat tulleet niin Suomen, Skandinavian, Irlannin kuin Amerikankin vanhat ja uudet pelimannit. Musiikillisesta siirtolaisuudesta huolimatta Annan henkiset juuret ovat silti tukevasti Oulun suistomailla ja pohjoisensiirtolaisuudesta huolimatta Annan henkiset juuret ovat silti tukevasti Oulun suistomailla ja pohjoisen avarissa maisemissa. Varjakka String Bandiin Annan tavoitteena on tuoda niin rouheita säestyskuvioita kuin korkealta ja kovaa meneviä soolojakin.

Pasi Korhonen – kitara ja dobro

Muutama sointu 70-luvun alun Martin D-28:sta noin 30 vuotta sitten vakuutti Pasin, että kitara on ”se juttu, mitä täytyy tutkia”. Työ jatkuu edelleen. Porttiteorian mukaisesti Cooder-Lindley-Knopfler -munkkiluostarissa putki sormessa vietetyt vuodet johtivat 1990-luvulla bluegrassin ja resonaattorikitaran pariin. Tänään Pasi on paatunut musiikin sekakäyttäjä, jolle erilaisten genrejen rajamailla seikkailu on parasta viihdettä – aarteenetsintää, jossa sateenkaaren päässä olevasta pölyisestä arkusta kerran löytyy se täydellinen groove.

Kaisa Tähtinen – kontrabasso

Kaisan ura kontrabasistina alkoi jo 12-vuotiaana Oulunsalon Pelimannityttöjen riveissä. Musiikki on lennättänyt häntä ja soitinta siitä pitäen ympäri maailman keikkapaikkoja Japania myöten.  Tukka hulmuten hän soittaa suvereenisesti myös pianoa ja harmoonia.

 

 

Pekka Kähkönen – kitara

Varjakka String Bandin kaltainen yhtye oli Pekan haave ja sitkeä päähänpinttymä useiden vuosien ajan kunnes oikeat soittajat ja kemiat kohtasivat vuonna 2011. Samalla Pekka käynnisti uusien laulujen sävellys- ja sanoitustyön. Hän on keikkaillut mm. Eestissä, Puolassa, Saksassa ja USA:ssa. Pekan haaveena on tehdä se ”täydellinen suomalainen bluegrass-biisi” ja soittaa se jonain päivänä Varjakan kanssa vaikkapa San Franciscon ”Hardly Strictly Bluegrass”- kaupunkifestareilla.

Marc  de Tugny – banjo

Marc törmäsi ensimmäisen kerran Bluegrass-musiikkiin opiskeluaikoinaan 70-luvulla viininkorjuussa Ranskassa, Saint-Emilion kylässä. Se teki hänestä vannoutuneen viini- ja banjofriikin. Asuttuaan ja reissattuaan ympäri maailmaa Marc on päässyt kokemaan runsaasti erilaisia musiikkielämyksiä, jotka ovat vaikuttaneet peruuttamattomasti hänen 5-kielisen banjon soittotyyliinsä. Vaikka Bluegrass-henki on aina pysynyt vahvana, Marc nauttii myös uuden oppimisesta ja rajojen rikkomisesta. Muuttaessaan Ouluun Marc löysi samanhenkiset muusikot Varjakka Sring Bandistä.

Kuvat: Juha Sarkkinen